Pitkä matka Southfork Ranchille, osa 1/2

Tasan 36 vuotta sitten, marraskuun 19. päivä vuonna 1981. Hesarin pääuutissivulla palstan verran asiaa suomalaisen Kemppaisen laukomasta vitsistä, joka suututti toverit kommunistit Neuvostoliitossa.

”Kansanedustaja Arvo Kemppaisen (kom) syyskuussa Moskovassa neuvostoliittolaisille nuorisojohtajille kertoma vitsi neuvostojohtaja Leonid Breshnevistä ja maan entisestä pääministeristä Aleksei Kosyginistä oli karkea hyökkäys Nkp:n (Neuvostoliiton kommunistisen puolueen) ja maan johtajia vastaan. Näin tuomitsi suomalaisen kansanedustajan puheet keskiviikkona Moskovassa Neuvostoliiton nuorisojärjestöjen komitean KMO:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Boris Petrov. — Kemppaisen saama julkinen tuomio on erittäin harvinainen Suomen ja Neuvostoliiton kommunistien välisessä yhteistyössä.”

Vitsin sisältöä ei kerrottu, mikä on suuri sääli. Se olisi varmasti ollut lehden parasta antia.

Lehdessä puitiin muun muassa presidentti Koiviston presidenttiehdokkuutta, Iranin väkivaltaisuuksia, Espoon budjettia, Libanonin ja Israelin kähinää, perheväkivaltaa, poliisiammuskelua, veropetosta, koe-eläinkeskuksen uusia tiloja, rynnäkkökivääriryöstöä, ydinsotaa, armenialaisterroristeja, IRA-terroristeja, Portugalin kommunismia, konkurssioikeudenkäyntiä, työttömien määrän kasvua sekä sitä, että Amerikan singletilastojen ykkösenä komeilevan lauluyhtye Pointer Sistersin esitys Helsingissä oli ollut ”tasapaksua, rutinoitua, persoonatonta viihdettä. Valojen käyttö oli uskomattoman alkeellista, taustabändi oli pukeutunut miten sattuu ja Pointerin sisarusten tarjoama silmänruoka rajoittui helistimien heiluttamiseen”.

Viikon ruokaohjeena oli vanhan ajan perunapuuro, teatteriarvostelussa käsiteltiin runokokoelmasta näyttämöllistettyä ”Pimeys ilon syvyys”-monologia ja koripallojoukkue Torpan Pojat lähti Euroopan cupin otteluun tavoittelemaan kakkossijaa. Mainoksessa Konela-auto hehkutti Ladan juhlatarjousta ja viikon kirjaksi tarjottiin teosta ”Auschwitzin tyttöorkesteri”. Valintatalo myi porsaanmaksaa ja Valioasu plyyshipuseroita.

Television ykköskanavalla tutustuttiin elämään Keski-Aasian neuvostotasavalloissa ja kakkoskanavalla tarjoiltiin ”ihmisen puhetta toiselle”. Radiossa klo 6.20 puhui pastori Reijo Kataja ja klo 7.50 pastori Martti Laitinen, illalla lauloi Anneli Saaristo, soitti Taito Vainio ja Romaniasta raportoi Tapani Lausti. Rinnakkaisohjelman puolella Tauno Aikaa paineli menemään Johanneksen kirkon uruilla.

Minne mennä tänään -palsta tarjosi pohtivaista illanviettoa ja Henrikit-palsta kiperän ajatelman.

Lehdessä kerrottiin myös kunnallisten elokuvatoimijoiden vuosittaisista neuvottelupäivistä, joilla oli kuultu, että syksyn kotimaisista elokuvista vain Spede-filmi oli menestynyt teattereissa. Eräs elokuvasihteeri olikin esittänyt ”virkistävän, tavallisuudesta poikkeavan puheenvuoron” Speden elokuvien lisäämisestä kunnallisen elokuvatoiminnan ohjelmistoon. Aivan niine hyvineen kuntalaisille ei Speden ei-taiteellisia kansanelokuvia pitäisi kuitenkaan tarjoilla, vaan ”esitysten yhteydessä olisi annettava tietoja, tehtävä tutkielmia, kerrottava taustatekijöistä ja markkinointikeinoista…”

Neuvostoliitto mainittiin vielä kuudessa otsikossa. Päivän sää oli yksiselitteinen.

Oletko vielä hereillä?

En pysty varmaksi sanomaan, mutta tunne on vahva. Vuosi 1981 on ollut vuosista puuduttavin. Ankeuden kuiva kanjoni, ilottomuuden rahiseva polkuharmooni, verettömänä potkiva sydän. Ainakin 12-vuotiaalle se oli sitä, lankapuhelimen linjoilla ei paljon musiikki tai elävä kuva liikkunut. Ja jos olisikin, esimerkiksi tanssiminen tai ”julkisen huvitilaisuuden toimeenpaneminen” oli kielletty pitkäperjantain, ensimmäisen pääsiäispäivän ja ensimmäisen joulupäivän aattoillasta kello 18.00 lukien 24 tunnin aikana. Sitä oli elämisen henki tuonna ummehtuneena vuonna 1981, paitsi pienen hetken lauantai-iltaisin, jolloin Lauantaitanssien viimeinen kappale oli suomeksi käännetty ja melkein tuore diskohitti.

Tuona syksynä 1981 Suomen televisiossa alkoi tv-sarja Dallas. Vain ufo olisi voinut loksauttaa alaleuan niin sijoiltaan. Dallas toi perjantai-iltaisin olohuoneisiin niin suuren maailman menon, että Neuvostoliiton nootit ja närkästykset kuivuivat kasaksi haperoa pölyä. Jos Kemppaisen vitsi oli karkea hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan, niin 1980-luvun alun Suomi oli karkea hyökkäys nuorta ihmisyyttä vastaan.

Jos olisin mediatutkija, oman elämäni Veijo Hietala, olisin tehnyt koko elämäntyöni tämän sarjan parissa. Yli 30 vuotta syksyn 1981 jälkeen lähdin kohti Ewingien Southfork Ranchia. Sinne päästään seuraavassa postauksessa.